Grannas äppel

Osoite: Västanträsk Näytä kartta

Osoite: Västanträsk

OMENOIDEN VALTAKUNTA
appel-three

Pohjoista Finströmiä lähestyttäessä maisema alkaa jotenkin muuttua. Getaan johtavan tien molemmin puolin levittäytyvät omenapuiden rivistöt suurina aaltoilevina kenttinä.

Alkukesästä omenapuut ovat valkoisenaan kukista ja loppukesästä punaisenaan hedelmistä, kun taas myöhäissyksyllä puiden värikkäät lehdet loistavat upeasti syksyn lyhenevässä päivänvalossa.

OMENOILLE SOPIVA ILMASTO
Suomessa tuotettiin noin viisi miljoonaa kiloa omenoita vuonna 2012. Määrästä kolme miljoonaa kiloa eli 62 % tuli Ahvenanmaalta. Omenaa viljellään yhteensä 270 hehtaarin alueella, ja tuottajia on 44. Valtaosa Ahvenanmaan omenoista myydään Suomen markkinoilla.

Ilmasto suosii omenanviljelyä erityisesti Finströmissä, Getassa ja Vårdössä, sillä kevät tulee myöhään, jolloin halla ei enää uhkaa kukintaa. Lisäksi kesät ovat aurinkoisia ja syksyt pitkiä ja lämpimiä.

Finströmin Vestanträskin kylässä toimiva Jan Mattsson on kasvanut tilalla, joka on ollut perhetilana jo 1700-luvulta lähtien. Hän kasvattaa 33 hehtaarin alueella 80 000 omenapuuta.

– Omenoita on viljelty Grannaksen tilalla 60-luvun alkupuolelta asti. Vuonna 2000 omenanviljelyssä otettiin käyttöön uusia lajikkeita ja uudenaikaiset viljelymenetelmät, minkä jälkeen kasvu on ollut nopeaa. Omenatuoremehun tuotannon aloitimme 2007, Jan kertoo.

Suomessa tuotettiin noin viisi miljoonaa kiloa omenoita vuonna 2012. Määrästä kolme miljoonaa kiloa eli 62 % tuli Ahvenanmaalta.

Näytä lisää

Tästä tehtävästä

Lähellä olevia majoituksia

Hotellit

Havsvidden

Etäisyys: 8,8 km
Havsvidden Resort sijaitsee pohjoisahvenanmaalla, lähellä Norrhavetia ja luontoa. Havsviddenillä on aina yhtä upeaa, niin kesäisin ja kuin talvisinkin. Päärakennus käsittää vastaanoton, baarin, ravintolan, loungen ja konferenssitilat. Tarjoamme majoitusta hotellihuoneissa ja kalliovilloissa, ja lisäksi meillä on vierasvenesatama, jossa on noin 20 venepaikkaa. Kylpylärakennuksessamme on sauna, uima-allas ja poreallas ulkona terassilla.
Hotellit

Hotelli Havsvidden

Etäisyys: 8,7 km
Tervetuloa hotelliympäristöön. Ahvenanmaan pääsaaren pohjoisimmalla niemellä meillä on 2,4 kilometriä omaa rantaviivaa ja kaikkiaan 55 hehtaaria kattava maa-alue. Täällä voit nauttia hyvästa palvelusta ja upeasta merestä.
Hotellit

Bastö Hotel & Stugby

Etäisyys: 5 km
Bastö Hotel & Stugby sijaitsee keskellä Ahvenanmaata luonnonkauniissa ympäristössä, kallioiden ja meren ympäröimänä. Hotelli on lähellä Ahvenanmaan nähtävyyksiä ja tapahtumia, ja uimaranta sijaitsee vain 100 metrin päässä.
Build: 29.11.2019 11:45:56, Host: online3core17, DB: o3.cbguide-7589.cbischannel-15782 online3data03.db.citybreak.com:8080, Controller: Activity, Action: showdetails